Uudet aukioloajat

Uncategorized

Kauppojen vapaat aukioloajat ovat herättäneet keskustelua sekä politiikkojen, että tavallisten kuluttajien keskuudessa. Useimmat meistä muistavat ajan, jolloin monet kaupat paikkakunnasta riippumatta sulkivat ovensa arkisin kello 17.00. ja viikonloppuisin vielä aikaisemmin. Suomen eduskunta päätti 15. joulukuuta 2015 äänin 145–31 poistaa kauppojen aukioloaikojen säätelyn. Päätöksen voimaan tultua ovat saaneet parturi-kampaamot ja vähittäiskaupat päättää itse liikkeensä aukioloajoista. Pitkään voimassa ollut laki vähittäiskauppojen aukioloajoista kumottiin kokonaan vuoden 2016 alussa, jonka jälkeen laissa ei ole enää säädöksiä asiasta. Lakiin kirjattiin kuitenkin säädös, jonka mukaan kaupan alalla toimiva pienyrittäjä voi pitää toimipaikan suljettuna yhtenä päivänä viikossa. Ammattiliitto PAM ilmaisi pettymyksensä huhtikuussa 2016, kun liikkeiden aukioloaikojen vapauttaminen ei ollut tuonutkaan lisää uusia työpaikkoja.

Kuka hyötyy kauppojen vapaista aukioloajoista

Suomessa kumottiin pitkään voimassa ollut laki ravitsemis-ja majoitustoiminnasta annetusta laista 01.01. 2018. Käytännössä ravintoloilla on vapaus päättää omista aukioloajoistaan. Nykyisen alkoholilain sääntöjä noudatetaan kuitenkin vielä aina 01.03.2018. asti. Ravintoloissa normaalina anniskeluaikana on pidetty aikavälillä 09.00 – 01:30. aikana tapahtuvaa anniskelua. Jatkoaikaluvan avulla saa anniskella 02.30:een tai 03.30:een, kaikkia jatkoaikaluvan ehtoja noudattaen. Ravintoloiden asiakkaat ovat uusiin aukioloaikoihin erittäin tyytyväisiä, ja uskovat Suomen Eurooppalaistuvan lähivuosina myös muissa ruoka-ja juomakulttuuriin liittyvissä asioissa. Ammattitaitoiset ravintolatyöntekijät ottavat uuden lain ilolla vastaan, jonka arvellaan merkitsevän alan työpaikkojen lisääntymistä tulevaisuudessa. Koulutukseen ja työssä viihtymiseen, kuten työvaatteisiin ja kenkiin satsataan alalla paljon. Ravintolatyössä pitää liikkua paljon, joten kenkien pitää olla mukavat jalassa. Suositut ja mukavat Ecco kengät sopivat myös ravintolatyöhön, jossa jalkojen hyvinvointi saattaa joutua toisinaan koetukselle.

Kaupan alalla pidennetyt aukioloajat ovat ottaneet käyttöön muun muassa Citymarketit ja Prismat. Monet osa-aikaiset työntekijät ovat saaneet edellä mainituissa marketeissa nauttia lisätunneista, jotka ovat selkeitä pidennettyjen aukioloaikojen tuomia hyötyjä. Mitä pidennetyt aukioloajat sitten merkitsevät lähikaupoille ja pienemmille marketeille? Ilmaan on heitetty kysymyksiä siitä, että uhkaako esimerkiksi maaseudun ja pienten kuntien elintarvikekauppoja asiakaskato, joka merkitsee pienten liikkeiden sulkemista. Vanhukset ja autottomat ovat kärsijöinä, jos lähellä olevaa kauppaa uhkaa tulevaisuudessa sulkeminen. Kesäasukkaat pitävät erityisesti saaristoissa ja muilla mökkipaikkakunnilla pieniä liikkeitä kannattavina. Yleisesti on arveltu, että pienten maaseutukauppojen kannattaisi tulevaisuudessa panostaa erityisesti luomu-ja lähiruokaan, joille povataan suurta suosiota myös tulevaisuudessa.

Kauppojen aukioloaikojen historia

Suomi on aina ollut lakien ja säädösten luvattu maa, jonka vuoksi tärkeiden pyhäpäivien osalta on liikkeiden aukioloa lakisääteisesti rajoitettu jo kauan aikaa sitten. Suomessa voimassa olleen vuoden 1734 rikoskaaren mukaan rihkamakaupat pidettiin suljettuina sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Ruokaa ja juomia sai pyhäpäivinä myydä jumalanpalveluksen jälkeen.1960-luvulla kauppojen yleinen sulkemisaika oli kello 17.00. aukioloajat vuodesta 1969 vuoteen 1997 olivat arkisin klo 8-20 ja lauantaisin klo 8-18. Asetuksilla määrättiin tarkoin myös, minkälaisia tavaroita kioskeissa sai myydä.