Tietotekniikka ravintolan pöydillä

Ravintoloihin

Monia saattaa nykyään ärsyttää jo suuresti se, että ihmiset istuvat ravintoloiden ja kahviloiden pöydissä kännykät kädessä eivätkä keskustele. Tämä on arkisen havainnon mukaan myös vain kasvamaan päin. On jopa jo ihan yleistä, että asiakkaiden pöydissä on pöytätasolla pistorasioita, joista voi ladata puhelinta, tablettia tai tietokonetta samalla kun istuskelee. Tätä näkee erityisesti uusissa ravintoloissa ja tällaiset pöydät on sijoitettu yleensä seinän viereen, nurkkaan tai muuhun hiljaiseen paikkaan.

Vaikka uusi, entistä enemmän laitteiden ehdoilla menevä sisustus ei miellyttäisikään omaa silmää, kannattaa kuitenkin muistaa, että siihen on kaksi tärkeää syytä. Molempiin on vaikuttanut se, että tekniikka on kehittynyt siihen pisteeseen, että mukana kulkevat laitteet pystyvät tekemään samat temput kuin kodin pöytäkone.

Etätyö on tullut ravintoloihin

Ravintoloihin ja kahviloihin tulee jo nyt melko usein etätyöläisiä. Monilla aloilla, eteenkin freelance-aloilla, on jo pitkään ollut käytännössä ainoana työmuotona se, että henkilö tekee töitä yksin tietokoneen välityksellä. Ensimmäinen ajatus on toki jäädä kotiin, mutta jonkin ajan kuluttua saattaa alkaa tuntua siltä, että työtä ja vapaa-aikaa ei saa enää erille toisistaan. Tällöin tulee lähdettyä vaikkapa lähikahvilaan, jossa siemaillaan kahvia työnteon lomassa.

Etätyöhön tarvittavien laitteiden ei tarvitse olla aivan tuliteriä ja kalliita, sillä käytettynä saa nykyään jo melkoisen hyvää laatua. Esimerkiksi käytettyjä Applen laitteita myyvä mresell.fi huolehtii siitä, että kannettava on niin hyvin päivitetty kuin vain mahdollista ja soveltuu etätöihin vaikkapa juuri ravintolassa.

Keskustelu on visualisoitunut

Vaikka kahvilaan tai ravintolaan ei tultaisikaan kotitoimiston kanssa, sinne suunnataan usein ystäväporukassa, ja tällöin ovat mukana kännykät tai tabletit. Ja melko pian homma menee siihen, että joku näyttää jotain keskusteluun liittyvää kännykältä ja muut reagoivat tähän.

Koska maailmamme on entistä enemmän jatkuvan uutisvirran armoilla ja ihmiset kokevat velvollisuudekseen olla aina tavoitettavissa, ei ole ihme, että kännykkä on esillä koko ajan myös silloin, kun istuskellaan kahvilla. Tämä ei lähtökohtaisesti ole huono juttu: kun koko maailman tieto on saatavilla vain parin klikkauksen päässä, on mahdollista pyrkiä hyvinkin rikkaaseen keskusteluun. Sitä on myös mahdollista täydentää kuvilla.